Nimeni on Kalle Suominen ja oppiarvoltani olen maisteri. Seison toimistoni nurkkahuoneessa ja katselen ikkunasta ulos. Luonto näyttää siniseltä. Ei Jyväskylän korkeudella kaamosta ole, mutta siniseltä näyttää.

- Hyvä niin, talvi on nyt kauneimmillaan, pohdin mielessäni.

Olen ryhdikäs mies, en kovin iso, mutta täytän hyvin suomalaisen miehen mitat ja peilissä näkyy reservin majurin sotilaallinen ryhdikkyys. En ole ollut koskaan ammattisotilas. Muista isänmaallisista ansioista sotilasarvo on myönnetty, olen ollut aktiivinen reserviläinen.

Takanani on pitkä ja monipuolinen työkokemus liikemiehenä, yrittäjänä ja virkamiehenä. Tunnen erinomaisen hyvin yrittäjyyden myös sisältä päin, samoin kuin myös politiikan ja virkamiehen työkentät.

Salapoliisi Suominen, mitä nimitystä minusta myös käytetään, on ”monessa liemessä keitetty”. Osaamiseni tunnetaan laajalti ja senpä vuoksi minua on pyydetty uusiin vaativiin tehtäviin, joissa on tarvittu viisasta salapoliisia.

Minä ja vaimoni Kaija olemme olleet onnellisesti naimisissa kolmekymmentä vuotta. Perheemme kolme poikaa ja kaksi tyttöä ovat lentäneet kotoa omiin perheisiinsä jo vuosia sitten. Lapset ja lapsenlapset ovat kuin yhtä perhettä, niin läheisiä he toisilleen ovat.

Minulla on kaksi mieluisaa pitkäaikaista harrastusta, moottoripyöräily ja ”ajokoirailu”. Tallissa on iso Yamaha 1300 FJR ja koiratarhassa puhdasverinen komea Suomen ajokoira Miko.

Lähden mielelläni yhdessä Kaijan kanssa niin jänismetsälle kuin moottoripyöräilemäänkin. Niistä piireistä on löytynyt myös paljon hyviä ystäviä.